Julkaisuja

Aateliskalenteri

Suomen Ritarihuone on vuodesta 1858 lähtien julkaissut Suomen Ritariston ja Aatelin kalenteria, jota yleisesti kutsutaan Aateliskalenteriksi. Joka kolmas vuosi ilmestyvä julkaisu on selonteko nykyään elossa olevista aatelissuvuista ja niihin kuuluvista henkilöistä.

Mahdollisimman ajankohtaisen ja sisällöltään virheettömän Aateliskalenterin syntyyn myötävaikuttaa paitsi ritarihuonegenealogin yhtäjaksoinen työ sukutaulujen parissa myös suvunjäsenten aktiivinen osallistuminen.

Vuodesta 2001 lähtien Aateliskalenteriin on neliväripainettu yhtenäisesti hahmotellut vaakunat 1800-luvun lopulla piirretyssä asussaan. Nämä kauniit vaakunakilvet on sijoitettu jokaisen sukuesittelyn alkuun.

Aateliskalenterin mukaan Suomen Ritarihuoneeseen on introdusoitu kaikkiaan 357 sukua. Mieslinjaisina sukuina näistä on Suomessa säilynyt 145, kun taas naislinjaisina ainoastaan 8 sukua. 145:stä mieslinjaisesta suvusta 4 on kreivillistä, 24 vapaaherrallista ja 108 aatelista. Aateliskalenteri antaa tietoa kaiken kaikkiaan 175:stä suvusta.

Ättartavlorna – alati työn alla

Vuosina 1942–1965 ilmestyi Tor Carpelanin toimittama Ättartavlor-sukutaulusarja Suomen Ritarihuoneen matrikkeliin merkityistä aatelissuvuista. Teokset koostuvat Ritarihuoneeseen kirjattujen sukujen kantatauluista, suvun ensimmäisestä tunnetusta kantaisästä aina tähän päivään asti.

Sukutaulujen päivitys on tälläkin hetkellä täydessä käynnissä. Tutkimustyö edistyy ritarihuonegenealogi Johanna Aminoff-Winbergin johdolla. Viisiosaisesta sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa – Ättartavlor I A–D (2017), II E–H (2018) ja III I–P (2019). Neljännen osan, joka sisältää suvut Q–S, arvioidaan ilmestyvän vuonna 2021.

Myynnissä olevat julkaisut

Aateliskalenteri ilmestyy joka kolmas vuosi, viimeksi 2019. Myynnissä ovat lisäksi Aateliskalenterit vuosilta 2016, 2013, 2010 ja 2007.

Ättartavlor för de på Finlands Riddarhus inskrivna ätterna -sarjan teokset (toim. Johanna Aminoff-Winberg) ilmestyvät nyt päivitettyinä ja täydennettyinä laitoksina. Tähän mennessä sarjasta on ilmestynyt kolme osaa. Osa IV (Q–S) julkaistaan 2021.

Adeln och dess hus (toim. Johanna Aminoff-Winberg 2013). Kirja julkaistiin ritarihuonerakennuksen 150-vuotisjuhlan yhteydessä. Teoksessa kuvataan, kuinka Suomen Ritarihuone sai alkunsa sekä instituutiona että rakennuksena. Kirjassa annetaan lisäksi tietoa säätyvaltiopäivien työskentelystä, sukututkimuksesta sekä hyväntekeväisyystoiminnasta ja upeista tanssiaisista.

Gentes Finlandiae I–X on ilmestynyt vuosina 1966–2007. Osat VI ja VII on loppuunmyyty. Linkki sisällysluetteloihin (pdf).

Georg Theodor Polychron Chiewitz 1815–1862: ”innovatiivinen arkkitehtuurin ja rakentamisen monitaituri. Toimi Suomessa ja Ruotsissa” (2009). Vain suomeksi.

Julkaisuja on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista. Tarkempaa myyntitietoa (hinnat, toimitus) saa sähköpostitse osoitteesta amanuens@riddarhuset.fi.

Ritarihuoneemme – aatelissukujen jäsenlehti

Vuodesta 2018 lähtien Ritarihuone on julkaissut Ritarihuoneemme-lehteä. Se sisältää tietoa Ritarihuoneen toiminnasta sekä ritariston ja aatelin kulttuuriperintöön liittyviä artikkeleita.

Kerran vuodessa ilmestyvä aikakauslehti jaetaan jokaiseen aatelissuvun jäsenen kotitalouteen Suomessa. Osa artikkeleista on luettavissa aloitussivulta.

Lehdessä on mahdollisuus julkaista ilmoituksia. Lisätietoa kaipaavat olkaa ystävällisesti yhteydessä ritarihuonekamreeri Johan von Knorringiin, puhelimitse +358 10 411 7265 tai sähköpostitse johan.vonknorring@riddarhuset.fi.

 

 

 

Ritarikatu 1
FI-00170 Helsinki

 

+358 10 411 7260
kansli@riddarhuset.fi

 

© 2020 / Privacy policy