AATELISTO KAUTTA HISTORIAN


Keskiaika oli Ruotsin valtakunnassa keskusvallan muotoutumisen ja vahvistumisen aikaa. Paikalliset päälliköt ja suurmiehet joutuivat kokemaan yhä mahtavamman kuninkaan rajoittavan heidän valtaansa. Keskittämisen myötä kasvoi vähitellen järjestäytyneen sotavoiman tarve. Veroja maksavia talonpoikia houkuteltiin varustamaan täysin aseistettu ratsumies, ja tätä kutsuttiin ratsupalveluksen suorittamiseksi. Korvaukseksi talonpoika vapautettiin veroista ja hänestä tuli rälssimies, sittemmin aatelismies. Asiantila muodollistettiin Alsnön asetuksella 1279.

Verovapaus sinänsä oli aluksi pelkästään henkilökohtainen eikä siis periytynyt automaattisesti. Se ei välttämättä myöskään ollut pysyvä, vaan ratsupalvelus tutkittiin huolellisesti vuosittain niin sanotussa asekatselmuksessa. 1500-luvulla oli kehitys edennyt niin pitkälle, että rälssioikeus katsottiin periytyväksi. (Pantakoon merkille, että Kustaa Vaasa saattoi voimaan perinnöllisen oikeuden Ruotsin kruunuun Västeråsin valtiopäivillä 1544.)

Rälssioikeus eli aatelointi oli hallitsijan lahjoittama, ja ajan mittaan rälssi myönnettiin ilman vastasuorituksen eli rälssipalvelun vaatimusta. Sotilaita eli aktiivipalveluksessa olevia upseereita pidettiin silti yleensä sellaisina alamaisina, jotka ansaitsivat ylennyksen. Kuitenkin muun muassa korkeiden virkamiesten ja huomattavien tiedemiesten aateloiminen heidän ansioittensa perusteella yleistyi vähi[tellen yhä enemmän.

Pääsy kaikkein korkeimpiin valtionvirkoihin edellytti yleensä aatelissäätyyn kuulumista. Aateluus ei kuitenkaan ollut mikään tae siitä, että kaikki ovet olisivat avoinna. Myös aatelistossa itsessään oli luokkakerrostumansa.

AATELISTO POLITIIKASSA


Keskiaika oli Ruotsin valtakunnassa keskusvallan muotoutumisen ja vahvistumisen aikaa. Paikalliset päälliköt ja suurmiehet joutuivat kokemaan yhä mahtavamman kuninkaan rajoittavan heidän valtaansa. Keskittämisen myötä kasvoi vähitellen järjestäytyneen sotavoiman tarve. Veroja maksavia talonpoikia houkuteltiin varustamaan täysin aseistettu ratsumies, ja tätä kutsuttiin ratsupalveluksen suorittamiseksi. Korvaukseksi talonpoika vapautettiin veroista ja hänestä tuli rälssimies, sittemmin aatelismies. Asiantila muodollistettiin Alsnön asetuksella 1279.

Verovapaus sinänsä oli aluksi pelkästään henkilökohtainen eikä siis periytynyt automaattisesti. Se ei välttämättä myöskään ollut pysyvä, vaan ratsupalvelus tutkittiin huolellisesti vuosittain niin sanotussa asekatselmuksessa. 1500-luvulla oli kehitys edennyt niin pitkälle, että rälssioikeus katsottiin periytyväksi. (Pantakoon merkille, että Kustaa Vaasa saattoi voimaan perinnöllisen oikeuden Ruotsin kruunuun Västeråsin valtiopäivillä 1544.)

Rälssioikeus eli aatelointi oli hallitsijan lahjoittama, ja ajan mittaan rälssi myönnettiin ilman vastasuorituksen eli rälssipalvelun vaatimusta. Sotilaita eli aktiivipalveluksessa olevia upseereita pidettiin silti yleensä sellaisina alamaisina, jotka ansaitsivat ylennyksen. Kuitenkin muun muassa korkeiden virkamiesten ja huomattavien tiedemiesten aateloiminen heidän ansioittensa perusteella yleistyi vähitellen yhä enemmän.

Pääsy kaikkein korkeimpiin valtionvirkoihin edellytti yleensä aatelissäätyyn kuulumista. Aateluus ei kuitenkaan ollut mikään tae siitä, että kaikki ovet olisivat avoinna. Myös aatelistossa itsessään oli luokkakerrostumansa.

Ylhäisaateli eli kreivit, vapaaherrat ja niin kutsutut valtaneuvosten jälkeläiset, oli rikas, mahtava - ja harvalukuinen. (Sen edustajia oli Suomessa rajoitetusti, mutta oli kuitenkin.) Alhaisaateli oli suhteellisen köyhä ja runsaslukuinen. Kuuluttiinpa kumpaan luokkaan hyvänsä on kuitenkin selvää, että ajan mittaan syntyvä virkamiesaateli muodosti itsestään selvän yhteiskunnallisen yläluokan.

Jo Arbogan valtionpäivistä lähtien 1435 aatelisto lukeutui yhdeksi neljästä vallitsevaan sääty-yhteiskuntaan kuuluvista säädyistä, joihin kuuluivat aatelisto, papisto, porvaristo (kaupunkilaisväestö, enimmäkseen käsityöläisiä, kauppiaita ja alempia virkamiehiä) sekä talonpojat (maaseutuväestö eli maata omistavat talonpojat). Päätökset tehtiin jokaisessa yksittäisessä säädyssä, jonka jälkeen kukin sääty äänesti yhdellä äänellä. Päätösten teko edellytti kolmen säädyn osallisuutta.

Kustaa II Aadolf perusti Ruotsin Ritarihuoneen vuonna 1626 ja tällöin Ritarihuoneelle introdusoitiin silloiset aatelissuvut ikäjärjestyksessä. Jotta säädyllä olisi käytössään kokoustilat valtiopäivien aikana, rakennutettiin Tukholmaan komea palatsi Riddarholmenin läheisyyteen.

Vuosien 1808-09 sodan seurauksena Ruotsin valtio menetti itäisen puoliskonsa ja Suomesta tuli näin Venäjän tsaarin alainen suuriruhtinaskunta. Suomessa asuville ruotsalaisaatelin jäsenille sekä suuriruhtinaan eli keisarin uusiksi suomalaisiksi aatelismiehiksi ylentämille henkilöille perustettiin oma Ritarihuone 1818. Viimeinen aateloitu henkilö oli ministerivaltiosihteeri, kenraali August Langhoff, joka ylennettiin vapaaherraksi 1912.

Ruotsalaiset säätyvaltionpäivät säilyivät Suomessa vuoden 1809 jälkeen neljän säädyn valtiopäivien muodossa. Vasta 1906 ne korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Tällä tavoin eräästä Euroopan vanhanaikaisimmista kansanedustajistoista tuli hetkessä eräs nykyaikaisimmista ja demokraattisimmista. Myös aatelisto yhteisönä menetti näin poliittisen merkityksensä.